


on toimia Suomessa kengitysseppien yhteiselimenä, kohottaa jäsentensä ammattitaitoa, kohottaa kengitysseppien arvostusta, hoitaa kansainvälisiä yhteyksiä, järjestää kengitysseppäkilpailuja ja toimia yhteiselimenä muihin alaan liittyviin yhdistyksiin ja liittoihin.
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä koko- tai osapäiväisesti
työskentelevä kengitysseppä sekä eläinlääkäri.
Kannattajajäseneksi voi liittyä kuka tahansa yksityinen henkilö,
oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö. Jäsenanomukset
käsittelee yhdistyksen hallitus.
Varsinaisen jäsenen jäsenmaksu 75 euroa vuodessa.
Yhdistyksen jäsenmäärä on noin 170. Jäsenasioissa
voi ottaa yhteyttä Sirpa Tienhaaraan: 09-348 83213
ovat edunvalvonta, koulutus, kilpailutoiminta, tiedotus sekä yhdistyksen ja sen jäsenten työn esittely.
käsittää jäsenistön etujen ajaminen erijärjestöissä ja hallintoelimissä. Yhdistyksellä on edustaja Euroopan kengitysseppien yhdistyksessä. Yhdistyksellä on edustaja myös hevostalouden tutkintotoimikunnassa. Tutkintotoimikunta valvoo alan koulutusta ja tutkintojen järjestämistä sekä pitää yllä tiedostoa tutkintojen suorituksista. Yhdistyksen edustajana hevostalouden tutkintotoimikunnassa on kengitysseppä AT Jorma Tossavainen.
on yhdistyksen merkittävin ja suosituin alue. Erityisesti panostetaan jäsenistön koulutukseen ammattitutkintoa silmälläpitäen. Lisäksi pyritään saamaan kouluttajia kurseille myös ulkomailta.
Yhdistys järjestää vuosittain kahdet eri kilpailut. Erikseen omana kilpailunaan järjestetään avoimet Suomenmestaruuskilpailut joissa on oma luokka aloittelijoille sekä erikseen SM-luokat joiden pisteeet lasketaan yhteen, voittaja on Suomenmestari.
hoidetaan yhdistyksen internetsivuston ja jäsentiedotteiden välityksellä. Jäsenet voivat tehdä esityksiä puhelimitse joko hallituksen jäsenille tai sähköpostitse: posti@suomenkengityssepat.fi
yleisölle on tapahtunut pääasiassa eri hevosalan tapahtumissa ja maatalousnäyttelyissä.