Etusivulle

Uutiset

Kansainvälistä tunnustusta Suomeen

Kengityssepän ammattitutkinto sai kansainvälistä tunnustusta, koska Suomessa kengityssepän ammattitutkinnon suorittaneet voivat vastaisuudessa kutsua itseään sertifioiduiksi EU-kengityssepiksi (Certified Euro-Farrier).
Uuden, ammattitaidon takaavan nimikkeen myöntää Euroopan kengitysseppäyhdistysten liitto EFFA. Lyhennettä CE-F saavat käyttää kengityssepät, jotka ovat suorittaneet EFFAn standardit täyttävän tutkinnon kotimaassaan.
Lue lisää

Sami Ikonen Varkaudesta kengityskilpailun Suomenmestari

Kaustisen raviopisto ja Suomen kengityssepät ry järjestivät kaksipäiväisen kilpailutapahtuman Kaustisen raviradalla 11. ja 12.9.2009. Ensimmäisenä kilpailupäivänä keskityttiin kenkien takomiseen. Kenkien takominen on aina kuulunut kengityssepän työhön vaikka tänä päivänä työssä pääsääntöisesti käytetäänkin tehdaskenkiä. Kilpailijat olivat saaneet etukäteen mallit tehtävistä kengistä. Kilpailuluokkia oli kolme. Luokka 1 oli peruskenkäluokka jossa taottiin etu- ja takakenkä, voiton vei Ismo Paananen Nastolasta. Luokassa kaksi taottiin työhevosenkenkä ja ahjohitsattu munakenkä jotka olivat jo hiukan vaativampia, Tommi Riikonen Söörmarkusta kesti ennakkosuosikin paineet voittaen luokan. Luokka kolme oli niin sanottu eagle eye , jossa kilpailija saa nähdä kavion 10 sekunnin ajan . Tämän jälkeen katkaistaan sopiva rauta ja tehdään kavioon sopiva kenkä 20 minuutissa. Parhaiten kavioon kengän sai sopimaan Markku Kostiainen Elimäeltä. Kilpailijoita oli mukana ensimmäisessä ja kolmannessa luokassa 14 ja luokassa kaksi seitsemän.

Lauantaina käytiin Suomenmestaruus kengityskilpailu, niin sanottu ”keikalla luokka”. Tässä kilpailussa tehdään juuri sitä mitä kengittäjät ja kengityssepät päivittäisessä työssään tekevät. Kengitetään hevonen ja käytetään tehdaskenkiä, aikaa tähän kilpailussa oli 90 minuuttia, kengitettävät hevoset lämminverisiä ravureita. Kilpailuun osallistui 19 kilpailijaa ja mukaan miehiseen lajiin oli uskaltautunut myöskin kolme naista joista Jutta Ihalainen sijoittui hienosti kymmenenneksi. Parhaan kengitystyön teki SAMI IKONEN Varkaudesta pistemäärällä 164 , toinen Jukka Kemiläinen Kiuruvedeltä 151 ja kolmas Ari Bordi myös pisteillä 151.

Kilpailuun oli kutsuttu kansainvälisesti erittäin arvostettu Hollantilainen tuomari JOOP WIJNEN. Tuomarilla oli kova työ käydä tarkasti läpi jokaisen kilpailijan työt. Taontaluokissa arvostelun kohteena olivat kengän naulaurat, naulanreiät, kengän mitat, muoto, tasaisuus, käänteet, haarat, kiintohokit, ja ahjohitsaus. Kengityskilpailussa arvioitiin jokainen kavio erikseen, kavion vuolu ja kengän sovitus toi kaksinkertaiset pisteet tärkeytensä vuoksi. Lisäksi pisteitä sai naulauksesta ja viimeistelystä. Onnea kilpailujen voittajille, molempien kilpailupäivien tulokset ovat nähtävillä www.suomenkengityssepat.fi

 

Ota yhteyttä:

Yhdistyksen sähköpostiosoite on: posti(at)suomenkengityssepat.fi.
Osoitteeseen voi lähettää palautetta ja ehdotuksia www-sivujen sisällöksi.

Sivun alkuun